Keväällä koronaepidemian vuoksi asetettu poikkeustila vaikutti ihmisten arkeen erityisesti tiheästi asutuilla kaupunkiseuduilla. Äärimmäinen rajoitustoimenpide oli Uudenmaan sulkeminen, jonka myötä noin 1,6 miljoonan asukkaan liikkumisen vapautta rajoitettiin rajusti – samalla kun muulla maassa ja etenkin harvaan asutuilla seuduilla arki saattoi jatkua suhteellisen muuttumattomana. Vaikuttiko poikkeustila sekä siihen liittyvät rajoitustoimet suurilla kaupunkiseuduilla asuvien ihmisten muuttosuunnitelmiin? Jos vaikutti, niin mikä oli se mahdollinen syy, jonka vuoksi asumista ryhdyttiin pohtimaan uudesta kulmasta?

Haastattelimme Muuttomoottori-hankkeeseen Seinäjoen kaupunkiseudulta Helsingin ja Tampereen kaupunkiseuduille muuttaneita 18-44 vuotiaita henkilöitä jo alkukeväällä 2020. Myöhemmin keväällä käynnistyneen poikkeuksellisen tilanteen vuoksi teimme kymmenkunta tarkentavaa haastattelua näille samoille haastateltaville vielä kesän lopulla. Kysyimme, miten koronaepidemia ja poikkeustila olivat vaikuttaneet heidän elämäänsä? Olivatko hankaluudet herättäneet mahdollisia ajatuksia vaihtaa asuinpaikkaa tai jopa muuttaa takaisin Seinäjoen kaupunkiseudulle?

Haastatteluissamme kävi nopeasti ilmi, että kevään tilanne vaikutti hyvin eri tavoin ihmisten elämään. Useimmat tunsivat huolta lähimmäisten terveydestä, mutta siinä missä toiset kertoivat selvinneensä poikkeusajan rajoituksista hyvinkin pienin vaivoin ja jopa nauttivansa etätyön eduista, toisille sosiaalisten kontaktien rajoittaminen aiheutti ahdistusta, jota saattoi edelleen syventää huoli työpaikan menetyksestä sekä taloudellisista haasteista.

”No ihan kohtuullisesti ollaan selvitty. Varmaan se suurin vaikutus oli, että koko keväältä kaikki sukulaisreissut ja kaikki matkat peruuntuivat kotimaahan sekä yksi ulkomaan matka.”
– Helsingin seudulla asuva tekniikan alalla työskentelevä mies

”Itseasiassa korona vaikutti aika rajustikin, mä kun itse olen urheiluseurassa valmentaja ja iltapäiväkerhossa ohjaajana, niin sehän muuttui työnkuva aivan täysin. Ei oltu hallilla enää, vaan läppärin ääressä ja pidettiin zoomin kautta palavereja jätkien kanssa.”
– Helsingin seudulla asuva opetustoiminnassa työskentelevä mies

Arjen hankaloitumisen ohella suurta henkistä taakkaa aiheutti erityisesti epävarmuus epidemian kestosta ja vakavuudesta. Myös kaupunkielämää keskeisellä tavalla rikastuttava ihmisten kohtaaminen, niin henkilökohtaisissa tapaamisissa, erilaisten palvelujen puitteissa kuin suurissa tapahtumissakin, muuttui riskitilanteeksi, jota tuli välttää, mutta jota ei voinut kuitenkaan täysin hallita eikä väistää.

”No täytyy sanoa, että on tää henkisesti ollut aika raskas tämä kevät. Näin jälkikäteen ajatteli, että se loppujen lopuksi meni aika nopeasti, mutta silloin keväällä oli se kyllä henkisesti aika raskasta.”
– Tampereen seudulla asuva ruokatuotannon allalla työskentelevä nainen

”[…] paljon väkeä pakkautuneena pienelle alueelle, niin kaikki normaalitkin asiat muuttuvat nopeasti vaikeiksi, kun ei saa enää kirjastoissakaan käydä, kaupoissakin pitää jo varoa kun on niin pirusti porukkaa.”
– Helsingin seudulla asuva tekniikan alalla työskentelevä mies

Haastatteluissa nostettiin esiin myös kysymys siitä, että mitä kaupunkielämään lopulta jää, jos kaupungista otetaan pois kohtaamiset ja tapahtumat. Käytännössä työhön ja harrastuksiin liittyvät ongelmat syntyivät monien kohdalla juuri tästä tilanteesta, jossa poikkeustilan suositukset ja kiellot rajoittivat sosiaalista vuorovaikutusta ja tapaamisia.

Vaikka haastatteluissa todettiin harvoin suoraan, että tilanne olisi saanut haastateltavat harkitsemaan muuttoa muualle tai paluumuuttoa kotiseudulle, sävytti kerrontaa kuitenkin huolestunut sävy, joka kuvaili kaupunkiympäristöä täysin uudesta näkökulmasta

Haastattelujen perusteella tartunnan pelko muuttoliikkeen ajurina näyttäytyi varsin epäsuorassa valossa. Riski sairastua covid-19 tautiin on oletettavasti suurempi tiheästi asutuissa kaupungeissa ja on mahdollista ajatella, että juuri tartunnan pelko ajaisi ihmisiä pois kaupungeista. Suurin osa haastateltavista suhtautui koronaepidemiaan kuitenkin varsin rauhallisesti, kokien samalla, että he voivat itse vaikuta omilla toimillaan tartunnan saamisen riskiin. Vaikka kevät oli ollut henkisesti raskas, useimmat korostivat, etteivät he olleet kokeneet suoranaista pelkoa suurella kaupunkiseudulla asuessaan. Epidemia nähtiin myös ohimenevänä ilmiönä, minkä vuoksi poismuuttoon liittyviä suhteellisen suuria muutoksia, esimerkiksi omistusasunnon myyntiä tai uuden työpaikan etsintää, ei haluttu poikkeustilan vuoksi aloittaa.

Tietyissä ammattiryhmissä työskentelevät haastateltavat puhuivat kuitenkin varsin suoraan myös tartunnan saamisen pelosta. Esimerkiksi päiväkotien, koulujen ja terveydenhoidon henkilökunnalla on väistämättä suurempi riski altistua virukselle, ja osa heistä toivoi, että oma työ olisi sijainnut jollakin toisella paikkakunnalla. Lisäksi tilanteen hallitsemattomuus suuren väkimassan ja sen ennakoimattoman käytöksen vuoksi kasvatti huolta, erityisesti läheisten joutuessa hallitsemattomiin tilanteisiin.

”Tuollaisessa tuhannen hengen yhtenäiskoulussa, niin siellä on kaikenlaista tyyppiä miten nyt suhtautuu flunssiin ja muuhun, niin ei siellä auta muu kuin olla pää kylmänä joukossa, kun kaikki käyttäytyy kuitenkin sitten eri tavalla ja tulee mistä tulee. Just tämä väen paljous vähän hiertää, että väkeä on paljon ja kaupat on täynnä ja kadut on täynnä ja just tällaisessa tilanteessa täällä eläminen tuntuu vähän stressaavammalta kuin aikaisemmin.”
– Helsingin seudulla asuva opetuspalveluissa työskentelevä nainen

“Sitäkin mietittiin, että olisi kivempi olla Pohjanmaalla kun siellä on kuitenkin sitten turvallisempaa, täällä on niin paljon ihmisiä eri paikoissa ja leviää nopeammin tällaisessa isossa kaupungissa. […] Ja sitten sekin, kun Uudenmaan rajat suljettiin, niin se päivä oli meille kauhea järkytys. Meiltä tavallaan lähti se valinnanvapaus, että me ei päästä lähtemään täältä minnekään. Että siinä tuli sellainen ’nyt tai ei koskaan’, että jos ei nyt tehdä sitä päätöstä [paluumuutosta], niin sitä ei voi tietää, että jos se myöhäistä vuoden päästä – jos vaikka sairastuu vakavasti.”
– Helsingin seudulla asuva hoitopalveluissa työskentelevä nainen

Koronaepidemiaan suoranaisen pelokkaasti suhtautuminen oli haastateltavien joukossa kuitenkin ennemminkin poikkeuksellista. Monet kuitenkin kertoivat, että varovaisuutta ja harkintaa oli omaan toimintaan lisätty. Varsinainen tartunnan pelko muuttohalukkuuden ajurina ei ollut merkittävä, mutta tilanteen kerrannaisvaikutukset vaikuttivat pohdintaan monelta taholta.

Kaupungin sykkeen hidastuminen tai tartunnan pelko eivät siis välttämättä johda välittömästi uudenlaisiin muuttopäätöksiin. Yhteiskunnallisille poikkeustiloille, kuten sodille tai katastrofeille, on kuitenkin tyypillistä, että ne kirkastavat arvoja ja saavat ihmiset näkemään selvemmin sen, mitä he loppujen lopuksi pitävät elämässä tärkeänä. Kevään koronaepidemia sekä sitä seuranneet rajoitustoimet näyttäytyvät tästä näkökulmasta katsottuna hyvin selvästi yhteiskunnallisena poikkeustilana, joka sai monet ajattelemaan omaa elämäänsä ja sen merkittäviä asioita aikaisempaa syvällisemmällä tavalla.

”Ei se taudin pelko ollut isoin asia, vaan se kaipuu ja perhe- ja ystäväsuhteet. Sen sijaan että täällä olisi vaan pysynyt loppuun saakka tekemässä töitä, niin ehkä enemmän alkoi ajatella sitä omaa kaipuutaan ja perhettään.”
– Helsingin seudulla asuva hoitoalalla työskentelevä nainen

”Kyllä siihen tuli ehkä tällaisia pohdintoja, tuli ehkä sellainen, että monesti on pitänyt jotain asioita ihan itsestään selvinä, niin tuli sellainen olo, että eiväthän ne asiat olekaan ihan itsestään selviä. Siinä kohtaa alkoi miettiä sitä, että miten paljon arvostaa sitä sellaista liikkumisen vapautta. Kun ei ole tällaisessa tilanteessa ennen ollut, niin oli hirmu vaikea suhtautua siihen, että sä et voikaan suunnitella sitä sun arkea eteenpäin.”
– Helsingin seudulla asuva opetusalalla työskentelevä nainen

Suurimmalle osalle haastateltavista koronaepidemia sekä siihen liittyvät rajoitustoimet olivat kirkastaneet ihmissuhteiden ja erityisesti sukulaisuussuhteiden ylläpidon tärkeyttä. Sikäli kun paluumuuton motiiveihin liittyy usein halua asua oman suvun läheisyydessä tai omassa lapsuudenympäristössä, voi koronaepidemian nähdä tukevan paluumuuttohalukkuutta. Yhdessä uudenlaisen kaupungista tehdyn tulkinnan kanssa kirkastuneet arvot voivat olla muuttoliikettä uudelleen suuntaava voima lähitulevaisuudessa, jos rakenteelliset tekijät tämän mahdollistavat.

Välittömästi koronaepidemia vaikutti niiden ihmisten ajatuksiin ja toimintaan, jotka olivat harkinneet poismuuttoa ja paluuta omalle kotiseudulleen jo aikaisemmin. Tähän saattoi liittyä esimerkiksi tyytymättömyyttä pääkaupunkiseudun kiireistä ja suorituskeskeistä kulttuuria kohtaan, mutta oleellista on se, että yhteiskunnallinen poikkeustila oli kirkastanut osalla haastateltavista sen, mikä suurella kaupunkiseudulla asumisessa oli tympäisevää. Konkreettisen paluumuuttopäätöksen tehnyt haastateltava kuvasi asiaa näin:

”Mun mies sanoi tässä hiljattain, että ehkä tämä korona oli sellainen potku mikä me tarvittiin. Meillä on ollut vähän sitä, että ’sitten kun muutetaan’ ja ’sitten kun’ ja ’sitten kun’, siitä tuli sellainen, että ehkä sitten uskalsi enemmän ottaa sen riskin, tuli sellainen, että elämä on lopullista ja voi tulla tällaisia. Ehkä se kriisi teki jotenkin sen. Uskaltaa hypätä oravanpyörästä rohkeammin, kun huomaa, että mitkä asiat ovat oikeasti niitä tärkeimpiä.”
– Helsingin seudulla asuva hoitoalalla työskentelevä nainen

Poikkeustila voidaan nähdä kirkasteena, joka selkeyttää näkemystä tärkeistä asioista ja sitä mitä elämältä todella halutaan ja miten asioita tulkitaan. Oman tarinan ydin kirkastuu niiden kaikkien elämäntapa- ja uravaihtoehtojen alta, joita yhteiskunta lisääntyvässä määrin tarjoilee.

Tilanne ei ollut kuitenkaan useimmille nostanut esiin konkreettisia tai välittömiä poismuuton ajatuksia, vaan useimmat toivoivat tilanteen palautuvan pian normaaliksi. Ajatukset ja tulkinnat, jotka ohjaavat ihmisiä heidän elämänsä käännekohdissa, olivat kuitenkin muutoksessa. Myös tulevaisuuden kuviin oli ilmaantunut uusia näkökulma liittyen siihen, millaista elämä voi olla suurilla kaupunkiseuduilla.

”Voi se ainakin taustalla vaikuttaa, ei ehkä suoraan mutta taustalla, jos se on aina Uusimaa, joka joutuu aina tuollaisten takia jäämään eristyksiin tai erityistoimien varaan. Kyllä se sitten kertoo aika kurjaa tarinaa mulle, että ei täällä kannata olla, koska ei tää korona varmaan kuitenkaan miksikään viimeiseksi tällaiseksi jää, kun pakkautuu enemmän ja enemmän ihmisiä kasaan.”
– Helsingin seudulla asuva tekniikan alalla työskentelevä mies

”Tuntuu, että ne epidemiat tykkää jäädä jylläämään just sinne [Uudellemaalle], paljon enemmän kontaktia, jos tulisi uusia epidemioita, niin se olisi taas samanlainen case. Siinä on taas yksi syy lisää olla menemättä ainakaan enempää etelän suuntaan”
– Tampereen seudulla asuva tekniikan alalla työskentelevä mies

”Kyllä mä ehkä näkisin, että se ei ole tärkein syy, kun niitä syitä oli olemassa jo ennen koronaa. Ne syyt oli että veri vetää maalle takaisin ja sellainen perheenperustamisajatus, ja mä puhuin omien arvojen pehmenemisestä ja haluaa omaa tulevaa perhettä suunnata sinne maalle enemmän, että ne oli tärkeitä syitä, että korona on ehkä sitten yksi syy monien joukossa. Ehkä tulevaisuuttakin ajatellen, että kun mediassakin kaavaillaan, että tämä ei jää ainoaksi tällaiseksi, niin just se ajatus, että olisi mukavampi joka tapauksessa olla jossain muualla kuin just tässä Helsinki-Vantaa lentokentän ja kehäkolmosen välittömässä läheisyydessä, missä tuo liikenne tuolta maailmalta on joka tapauksessa suurinta Suomessa. […] Voisin uskoa, omasta näkökulmastani katsoen, että tulevaisuudessa semmoinen tietynlainen turvallisuus näiltäkin asioilta voi olla sellainen myyntivaltti, ainakin sellainen paluu mukavampiin olosuhteisiin pois täältä ruuhka-Suomesta.”
– Helsingin seudulla asuva opetusalalla työskentelevä nainen

Olennaista ovat kuitenkin jo edellisessä blogi-kirjoituksessa mainitut rakenteelliset muutokset ja niiden toteutuminen, erityisesti etätyön yleistyminen. Koronaepidemian aikana monet siirtyivät etätyöhön ja heille alkoi konkretisoitua se, mitä mahdollisuus valita asuinseutu työpaikan sijainnista riippumatta, voisi käytännössä merkitä.

Vaikka kaikille tai kaikkiin tehtäviin etätyö ei sovellu, moni suhtautui etätyöhön positiivisena kokemuksena. Etätyön nähtiin säästävän aikaa ja osa kuvasi myös tehokkuuden kasvaneen, kun toimistoympäristöstä tuttuja häiriötekijöitä ei ollut niin paljoa. Haastateltavien tarinoissa kuului se, että etätyö oli avannut monille mahdollisuuksien ikkunan, josta avautuvia uusia näkymiä katseltiin ensimmäistä kertaa vakavasti. Osa puolestaan oli jo vahvasti tarttunut etätyön tuomaan vapauteen.

”Sanotaan nyt niin, että yhdistettynä joustaviin etätyömahdollisuuksiin, niin poismuutto olisi täysin harkinnanarvoinen juttu. Tuossa viime viikolla pohdiskelin sitä, että kävin nopealla laivayhteydellä Tallinnassa, niin sieltäkin sen voisi sen työn tehdä. Sehän ajallisesti Pasilasta Tallinna yhtä lähellä kuin Seinäjoki.”
– Helsingin seudulla asuva tekniikan alalla työskentelevä mies

”Se mikä koronan aikana huomattiin oli, että mies pystyy tekemään etätöitä aika paljon. Siitä ajateltiin sitten niin, että hänellä onnistuisi ensin syksy mennä niin, että hän tekisi ensin aika paljon etätöitä. Miehen etätyömahdollisuudet avasivat sen [paluumuuton mahdollisuuden].”
– Helsingin seudulla asuva hoitoalalla työskentelevä nainen

Osalle ihmisiä koronaepidemia avasi siis myös positiivisia mahdollisuuksia lisääntyneen etätyön merkeissä. Kun asuinpaikan ei tarvitse enää olla sidottu työpaikan sijaintiin samalla tavalla kuin ennen, säästyy myös henkilökohtaista aikaa monin tavoin, kun aamua ei tarvitse käyttää esimerkiksi joukkoliikenteessä tai ruuhkissa matkustamiseen. Toistaiseksi tämä ryhmä on ammatillisesti melko rajattu, mutta siihen kuuluu paljon esimerkiksi asiantuntijoina, konsultteja, ohjelmistokehittäjiä ym.

Kaupunkien houkuttelevuus asuinpaikkana on perustunut monin tavoin kohtaamisiin sekä monipuolisiin palveluihin ja elämyshakuisempaan urbaaniin kulttuuriin. Onkin mahdollista ajatella, että koronaepidemian aiheuttamat rajoitustoimet veivät kaupungeista hetkeksi pois lähes kaiken sen, mikä tekee niistä mielenkiintoisia. Tämän lisäksi korona teki kaupunkielämästä turvatonta, kun kohtaamiset ihmisten kanssa sisälsivät näkymättömän ja arvaamattoman tartunnan vaaran. Siten kaupungissa asumisesta tuli – ainakin poikkeustilan aikana – henkilökohtaista terveyttä uhkaava taakka, joka ei tarjonnut sen vastapainoksi muuta kuin peruttuja tapahtumia ja kokoontumiskieltoja. Helsingin kadut näyttivätkin suorastaan hylätyille epidemian ensimmäisen aallon jyllätessä vahvimmillaan keväällä.

”Se oli se yksi perjantai kun kaikki ihmiset olivat kaupassa ostamassa vessapaperia ja sitten oli ihan hiljaista kun yleensä on lenkkipoluilla paljon porukkaa. Se oli vähän ennen sitä poikkeustilaa, oli ulkona ihan sellainen kuoleman hiljaisuus, oli tosi pelottavaa, että nyt on oikeasti tapahtunut jotain ihan todella kamalaa, kaikki on sisällä eikä kukaan tule edes ulos.”
– Helsingin seudulla asuva hoitoalalla työskentelevä nainen

Koronaepidemia voikin vaikuttaa yksilöiden muuttopäätöksiin sekä laajemmin muuttoliikkeisiin niin negatiivisten kuin positiivisten kokemusten kautta. Suoranainen tartunnan pelko ei saa ihmisiä pakenemaan suurilta kaupunkiseuduilta merkittävissä määrin, mutta poikkeustilan aiheuttama ennennäkemätön tilanne synnytti uusia tulkintoja asumisen vaihtoehdoista ja lisäsi tyytymättömyyttä kaupungissa elämiseen erityisesti niillä, jotka ovat pitäneet kaupunkielämää kiireisenä ja tympeänä jo aikaisemmin. Heille koronaepidemia sekä mahdolliset muut pandemiat tulevaisuudessa, ovat yksi syy lisää muuttaa pois suurelta kaupunkiseudulta.  Aikaisemmin syksyllä 2019 tekemässämme kyselyssä 37,7 % Seinäjoen seudulta suurille kaupunkiseuduille Helsinkiin ja Tampereelle muuttaneista lähtömuuttajista vastasi, että he olisivat halukkaita paluumuuttamaan takaisin Seinäjoen seudulle (n=212). Voidaan olettaa, että koronaepidemia on, jos ei kasvattanut paluumuuttohalukkaiden määrää, niin ainakin vahvistanut niiden ajattelua, jotka olivat paluumuuttohalukkaita jo alunperin. Konkreettinen paluumuuttopäätös vaatii toki tuekseen myös aina monia käytännön ratkaisuja, jotka liittyvät esimerkiksi työpaikkaan sekä monesti myös omistusasuntoon.

Etätyön omaksujat puolestaan kokivat koronaepidemian aiheuttaman poikkeustilan avaavan heille uudenlaisia mahdollisuuksia työnteon ja asumisen suhteen. Osalle heistä poikkeustila tarjosi mahdollisuuden monipaikkaisuuden hyödyntämiseen, toiset taas huomasivat haaveilevansa siitä, että tekisivät työtään tulevaisuudessa täysin muualla kuin kaupungeissa.

Lähes kaikille haastateltaville oli lopulta yhteistä se, että koronaepidemia nähtiin asioiden väliaikaisena tilana. Haastateltavat puhuivatkin paljon siitä, milloin asiat palaisivat takaisin normaaliin. Epidemia on kuitenkin jo nyt jättänyt lähtemättömän jälkensä maailmaan, ja ihmisten kokemukset jäävät elämään, vaikka kaikki muu korjattaisiinkin. Asuminen tiheästi asutetuissa kaupungeissa nähdään epidemian myötä väistämättä erilaisessa valossa kuin ennen. Samoin myös koko maan kattanut kansallinen etätyökokeilu on nostanut esiin uudenlaisia asuin- ja työpaikan sijaintiin liittyviä ajatuksia, jotka eivät katoa epidemian jälkeenkään. Tämä kaikki vaikuttaa erityisesti siihen, että koronaepidemian myötä näemme kaupungissa asumisen hieman eri tavalla kuin ennen. Vaikuttaakin siltä, että epidemian myötä kaupunkien lumo ja kaupungistuminen ovat saaneet vähintäänkin pienen lommon.